theglenny tumblr

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Tauko oli, tauko meni

Joo edellisestä postauksesta vähän aikaa, pahoittelen. Olen taistellut tässä ilmeisesti allergian kanssa. Tai siis, ei minulla pitäisi olla mitään siitepölyallergiaa, mutta nyt jostain syystä ilmeni aivastelua, kuumeilua ja köhimistä. Ja allergialääkket auttoivat. Vielä tämä jatkuu toista viikkoa. Onneksi on vain pientä köhimistä enää, mutta nyt on sitten alkanut töissä ääni lähtemään. Jeejee.

Tosiaan kahden viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Käytiin tuossa vähän aika sitten allekirjottelemassa vuokrasopparia. Nyt on sitten muutto edessä tämän kuun lopulla tuonne Kuopion keskustaan. Saimme ihan Väinölänniemen kupeesta 54m2 kaksion. Ensimmäinen kerros parvekkeella. Oikeastaan toinen, kun on portaat ylös. Läpitalossa on siis ikkunat sekä etelään että pohjoiseen. VAATEHUONE! Josta tuskin tarvitsee enempää hehkuttaa. :D Saamme remppailla minkä haluamme tuolla. Ihan hirveitä remppoja ei aleta tekemään, kun kuitenkin vuokrahuoneisto kyseessä. Jotain pientä maalailua kyllä tulossa sekä kissoille laitetaan verkko partsille. Hankintoja tulee olemaan tässä alussa ainakin kaikki lamput ja pöytäastianpesukone. Meillä on tällä hetkellä kyllä tuommonen normaali astianpesukone, mutta uudessa kämpässä on vielä alkuperäiset 60-luvun todella matalat tasot. On täysin turha yrittää edes kuvitella normaalin astianpesukoneen mahtuvat sinne alle. Noh, oli siellä keittiössä sentään vuoden vanhat kodinkoneet. Ja muita erikoisuuksia tästä talosta löytyy esim. kylmäkaappi ja alakerrassa on vielä kylmäkellari mehujen ja marjojen säilytystä varten. :)

Sitten hieman viimeaikaisia hankintoja. Pitäisi tässä yrittää kyllä säästellä, mutta tietyllä tapaa alessa ramppaaminen on säästämistä. Eikö?

Joskus jopa Carlsonilta tekee vaatelöytöjä. Tätä en kyllä ikinä olisi uskonut sieltä löytäväni.


Pitkähihainen pinkki mesh-paita 10e


Seppälästä muutama kuviokynsilakka testiin.


Ebaysta löytyi Lipparin liituraitashortsit. Jopa ihan oikean kokoiset. Harvemmin näyttää noita alaosia, muita kuin hameita, löytyvän minun koossa. Oma tämän kesän hitti. Ovat olleet jo useamman kerran päällä.

Äiti oli käymässä täällä ja toi mukanaan tietysti vaatteita. Seppälä-äidin lapsi olen ma. :D Äiti oli myös tyhjentelemässä omaa vaatekaappiaan ja toi minulle sitten muutamia lahjuksia sieltä.


Pinkki-musta raitaneule ja harmaa pääkalloperhoshuppari.


Tälle crop-malliselle tekonahkatakille jäi alennusten jälkeen joku 20e hintaa. Ei todellakaan paha. Lähtöhinta taisi olla 60e. :)


Viimoisena EMP:ltä tilaamani Cupcake Cultin hirviöhuppari. Tässä on mageat sarvet hupussa ja selässä pinkit piikit. Tää oli niin loisto, että oli pakko tilata. Huppari EMP:n sivuilla.

Huomenna olisi tarkoitus vanhentua vuodella. Olen leipomassa itselleni kakkua. Forever alone! No ei, on vain tuo avokki huomenna(kin) töissä. Jos siis kakkua halajaa, niin pitää itse tehdä. Bongasin mielenkiintoisen reseptin Ruokalan sivuilta: Suklaa-vadelmamoussekakku. Saas nähä miten onnistuu. Päälle tulee vaaleanpunainen sokerikuorrutus, jota hamstrasin Tiimarista.

Kaikki leipojaihmiset muuten huomio, Tiimarissa myydään loppuun Wiltonin tuotteet. Todella halvalla löytyy värejä, sokerimassoja & sun muuta tilpehööriä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti